Blogi

 

Ulpustudion valmentajien ajatuksia elämästä, liikunnasta ja terveydestä.  

Inspiroidu, innostu ja löydä ajateltavaa blogeistamme. Jaa teksti eteenpäin, mikäli se kolahti just sulle. 

Nähdään pian treeneissä! 

 

 

Kasvata kuntoa ja pidä terveellisistä elämäntavoista kiinni

 

Iloitsemista ja tekemistä.
Niistä on Ulpustudion elämä tehty.

 

 

 
Terveellisillä elämäntavoilla ei ole viimeisiä käyttöpäivämääriä!
Innostu asioista, osaa olla kiitollinen. Uskalla tehdä asioita, jotka haastavat sinua. Ole rohkea!

 

 

Nukkuen kuntoon

Palaudu paremmin - enemmän irti elämästä (ja treeneistä) !

 

Yhtä tärkeää kuin liikuttaa omaa kehoaan, on myös huolehtia sen riittävästä palautumisesta. Yllättävän moni onkin tunnustanut mulle viime aikoina että uni on jäänyt vajaalle... Halusit sitten jaksaa töissä, kehittyä treeneissä tai onnistua painopudotuksessa, on hyvä uni isossa osassa tavoitteessa kuin tavoitteessa!

Jos haluaa päästä tavoitteeseensa, on yhtä tärkeää - ellei jopa tärkeämpääkin kuin mikään muu - huolehtia oman kehon riittävästä palautumisesta. 

 

Palautumiseen vaikuttaa monet tekijät ‍

Jokainen ymmärtää että palautumiseen vaikuttaa harjoittelu, sen kesto ja intensiteetti, mutta ihan yhtälailla palautumiseen vaikuttaa harjoittelun ulkopuolinen...

Continue Reading...

Liikuntaa tavoitteilla vai ilman

Liikunta on tärkeää ihan jokaiselle, oli mukana tavoitteita tai ei. Tämän päivän faktaa on se että vain pieni osa suomalaisista jokaisessa ikäryhmässä liikkuu tarpeeksi. Moni meistä ei edes tiedä mitä liikuntasuositukset on tai miksi pitäisi liikkua. Liikunta on kuitenkin tärkeää iästä riippumatta. Liikunta parantaa jokaisen elämänlaatua ja nostaa eliniän odotetta. Perusterveyteen ei tarvitse olla himourheilija, vähempikin riittää. Hyvä peruskunto on melkoisen kattava henkivakuutus.

Tiesitkö:

Suomessa on n. 150 000 tyyppiä joilla on tiedostamattaan 2 tyypin diabetes

Suomessa tapahtuu 7000 lonkkamurtumaa vuodessa

1/10 vanhuksesta jää lonkkamurtuman jälkeen laitoshoitoon

1/3 lonkkamurtumista olisi ehkäistävissä riittävällä liikunnalla 

Jos ei liiku nuorena, voi se näkyä esim...

Continue Reading...

Tulokset ei mittaa sinua ihmisenä

 

Mitkä mun tavoitteet oli vuodelle 2020?

Mun tavoite oli saada muscle up ja kyykätä 100kg varmasti.
Tänään on vuoden viimeinen päivä ja todella epätodennäköistä että kumpikaan noista tulee tapahtumaan mun kohdalla just nyt.
Harmittaako mua? No ehkä vähän, mutta toisaalta eipä oikeastaan.
Ai miksei? No koska mä tunnen olevani vahvempi kuin aikaisemmin, mä viihdyn mun omassa kropassa, mä oon iloinen että mulla ei ole tällä hetkellä mitään liikuntaa rajoittavia tekijöitä.
 
Vuosi sitten näihin aikoihin mä olin just käyny magneettikuvissa, missä löyty irtokappaleita mun kyynärpäästä. Silloin pohdittiin kuinka kipee se käsi on, onko se oikeastaan kipee, pitääkö sille asialle tehdä jotain. Mä lähdin Intiaan joogaohjaajakoulutukseen ja jännitin miten käsi,...
Continue Reading...

Asiakas haastattelu

 

Tämän haastattelun on tehnyt TET- harjoittelija Isabella Juhola Nöykkiön koulun yhdeksänneltä luokalta. 

Haastateltava: Jarmo

 

Mitä kautta kuulit Juhasta ja Ulpustudion palveluista?

 Seurasin Ulpustudiota Facebookin ja Instagramin kautta vuonna 2017-2018. Liikkuminen ja  terveys alkoivat kiinnostamaan itseäni enemmän, enkä ollut aikaisemmin harrastanut aktiivisesti mitään, niin ajattelin, että olisi hyvä aloittaa jostakin. Näin, kun Ulpustudio järjesti kilpailun, jossa palkintona oli personal trainer tunteja. Voitin kilpailun ja siitä lähti käyntiin parin vuoden yhteinen taival Ulpun kanssa, kunnes minulle ehdotettiin yhteistyötä Juhan kanssa vuoden 2020 alkupuolella. Vajaa vuosi on nyt tehty yhdessä töitä kunnon eteen tyytyväisesti Juhan kanssa.

 

Mikä motivoi sinua liikkumaan ja kuntoilemaan?

 Minua motivoi erityisesti...

Continue Reading...

Halu kehittyä

Halu kehittyä.

Noniin, nyt se on päätetty! Haluan saada sen kauan haaveilemani suorituksen tehtyä ja nyt alan panostaa treeneihin ihan kybällä. Kuukauden käyn säännöllisesti treeneissä vaikka samaan aikaan töissä menee myöhään, perheessä tulee kriisejä ja nukkuminen sekä syöminen on vähän sinnepäin. Tulokset aluksi nousevat,mutta sitten tulee seinä vastaan, tuntuu että ei jaksa eikä kehosta saa enään mitään irti, tulokset junnaa paikallaan ja masentaa. Onko vika mussa vai missä? Päätän lopettaa koko homman ja todeta että ei musta oo tähän. En koskaan saa sitä ja sitä tavoitetta saavutettua. Parempi vaan luovuttaa jo nyt niin ei mee enempää aikaa hukkaan. Muut pystyy mut mä en. Mus on jotain vikana....

 

Tällaisia ajatuksia saattaa liikkua sellaisten ihmisten...

Continue Reading...
Close

50% Complete

Tilaa lahjakortti täyttämällä oheinen lomake

Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).

Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).

Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä

040 721 8478 ❤️