Blogi

 

Ulpustudion valmentajien ajatuksia elämästä, liikunnasta ja terveydestä.  

Inspiroidu, innostu ja löydä ajateltavaa blogeistamme. Jaa teksti eteenpäin, mikäli se kolahti just sulle. 

Nähdään pian treeneissä! 

 

 

Kasvata kuntoa ja pidä terveellisistä elämäntavoista kiinni

 

Iloitsemista ja tekemistä.
Niistä on Ulpustudion elämä tehty.

 

 

 
Terveellisillä elämäntavoilla ei ole viimeisiä käyttöpäivämääriä!
Innostu asioista, osaa olla kiitollinen. Uskalla tehdä asioita, jotka haastavat sinua. Ole rohkea!

 

 

Treenaamista ja runoja

 

Tämän haastattelun on tehnyt TET harjoittelija Salma Heikkinen Oulunkylän yhteiskoulusta.

 

Milloin aloitit treenaamisen ja minkälaisia tavoitteita sinulla on ollut? 

Treenasin aikaisemmin vuosina 2008–2010, mutta eri paikassa. Lopetin, koska minusta tuntui, että siellä treenaaja jätettiin yksin. Sitten minulla oli reilu 10-vuoden tauko. Huomasin kuitenkin, että hengästyin jo pelkästään ylämäen noususta, joten päätin, että kunnolle pitäisi tehdä jotain. Sen jälkeen aloitin treenaamisen uudestaan Ulpustudiolla 2022 vuoden alussa. Sitä ennen kävin kahdessa muussa paikassa katsomassa, olisivatko ne sopivia, mutta Ulpun studio vaikutti kaikista sopivimmalta. Tavoitteitani ovat olleet painonpudotus ja kunnon nostatus. 

Milloin ja miten kiinnostuit runoudesta? 

 Kiinnostuin runoudesta alle kouluikäisenä noin 5–6-vuotiaana. Vietin...

Continue Reading...

Oman elämän huippukuntoon

Motivaatio hukassa? Ei hätää, huonokuntoisempikin pääsee rautaiseen kuntoon käsiksi, kun taklaa tekosyyt:

 

Jokaisella löytyy tekosyitä treenin välttämiseen. Jopa ammattiurheilijoiden pitää toisinaan taistella motivaation kanssa ja perustella itselle, minkä takia treenien pariin pitää nyt päästä. 

Ei motivaatiota treeneihin? 

Miten ois jotain tältä listalta:

- liikunta torjuu matala-asteista tulehdusta elimistössä

- parantaa sydän- ja verisuoniston toimintaa

- liikkumisella synnytät uusia hermosoluja aivoihin

- liikkuminen nuorentaa

- liike on lääke

- liikunta auttaa itsevarmuuteen, estää 2.asteen diabeteksen syntymistä ja tekee hyvää sekä kehollisesti että mielellisesti

- nappaa kaverin tai valmentajan kanssa treenit kalenteriin, niin peruminen on vaikeampaa

- ympäröi itsesi ihmisillä jotka...

Continue Reading...

Säännöllisyys on avain onnistumiseen

 

Tuli tässä kollegan kas juteltua yks päivä treenin mielekkyyden vaikutuksesta treenimotivaatioon ja mahdollisiin treenituloksiin. Mitkä on niitä asioita, jotka oikeasti vaikuttaa treenituloksiin?


Täs muutama mun ajatus jotka tuli mieleen jakaa kun asiaa tarkemmin mietin:


1: kaikista tärkein yksittäinen asia joka vaikuttaa treeniohjelmien onnistumiseen ja niistä saataviin tuloksiin on säännöllisyys:
Sul voi olla vaikka maailman paras ohjelma, mut jos sä et sitä edes päällisin puolin noudata ja muokkaat/skippaat treenejä koko ajan, nii ei ihme jos kehitys tyssää.
Väitän että sellainen tyyppi joka noudattaa huonompaakin ohjelmaa, mutta pitää kiinni sen säännöllisyydestä saa parempia tuloksia aikaan kuin se joka koko ajan skippaa ja vaihtaa ohjelmaa joka viikko, koska esim tylsistyy.
Se että treeni ois jollain tasolla mielekästä...

Continue Reading...

Tavoitteena unelmien keho

 

Kun tavoitteena on unelmien keho, mitä silloin tavoitellaan? 

Mä tavoittelen terveyttä, erilaisten taitojen oppimista, hyvää kuntoa, ja etenkin tasapainoista kehoa, joka jaksaa mennä ja tehdä erilaisia asioita - toki tärkeetä on että se keho on kans kivuton. 

 

Mitä mun asiakkaat usein tavoittelee? Kuka milloin mitäkin. . Toinen toivoo selän kivuttomaksi, kun taas toinen toivoo parempaa tulosta maastavedossa. Yks taas haluaa että keho näyttää siltä että treenaa ja joku toinen haluaa rasvat alas. Joku haluaa olla liikunnallinen ja lihaksikas, joku haluaa olla notkea ja taipuisa. 

Miten sinne unelmien kehoon päästään? Sitoutumalla sitä tukeviin terveellisiin elämäntapoihin joka päivä. Ja se tarkoittaa motivoitumista samojen asioiden äärelle joka päivä. Voi kuulostaa vähän...

Continue Reading...

Teknisesti oikein

 

Mä oon harrastanut erilaista liikkumista ja liikuntaa 3 vuotiaasta asti. Mä olen valmistunut balettitanssijaksi 2007, personal traineriksi 2016, olen valmistunut myös ryhmäliikuntaohjaajaksi, trx ohjaajaksi, aerial yoga ohjaajaksi, sertifioiduksi jooga ohjaajaksi - läpikäynyt vaikka mitä koulutuksia ja SILTI mä keskityn mun teknisiin suorituksiin treeneissä JOKA PÄIVÄ. Mietin miten mä voisin parantaa mun omaa tekniikkaa JOKA PÄIVÄ. Ja nalkutan tekniikasta mun asiakkaille JOKA PÄIVÄ. Toivottavasti osaan myös kehua asiakkaitani joka päivä, koska olen heistä ihan jokaisesta TODELLA TODELLA YLPEÄ

 

Ihmiskeho on laiska ja mukavuudenhaluinen ja se muuttuu joka päivä

 

Mun mielestä yks hupaisimmista asioista mitä mä olen itse sekoillut on, kun mä pidin keppijumpan yhdessä Ulpustudion joulukalenteriluukussa joku pari vuotta sitten....

Continue Reading...

Kokonaisvaltaista keskivartalotreeniä

Me nykyajan ihmiset istumme paljon - ruudun aaressa, toissa seka arjessa ja vielapa huonoissa asennoissa. Erityisesti koronan aikana etatyo kuormittaa kehoa ja rankas viela lisaa, koska kotona ei valttamatta ole ergonomisia tyoasentoja saatavilla. Pilateksesta loytyy tukea seka lannerangan etta hartiaseudun, niskanseudun kipu- ja ongelmatiloihin. Jo ihan perusarkeen pilateksesta saa selkaan tukea keskivartalon harjoittamisesta. Jos selka kipuilee seistessa pitkaan tai tyoskentely kuormittaa niska- hartiaseudun aluetta, tuo pilates kehoon tarvittavaa voimaa ja tukea, jolla omia asentoja voi korjata ja loytaa helpotusta oman arjen tuomiin haasteisiin. Kivuton ja jumiton keho loytyy, kun vahvistaa kehoaan oikein sisalta pain.

Olen alunperin tanssija. Olen tehnyt pitkän uran Kansallibaletin tanssijana, josta nyt jäin eläkkeelle. 19 vuotiaana mulle tuli ensimmäinen välilevynpullistuma rankaan. Pullistuma oli lannerangassa. Mulla on muutenkin...

Continue Reading...

Asiakas haastattelu

 

Tämän haastattelun on tehnyt TET- harjoittelija Isabella Juhola Nöykkiön koulun yhdeksänneltä luokalta. 

Haastateltava: Jarmo

 

Mitä kautta kuulit Juhasta ja Ulpustudion palveluista?

 Seurasin Ulpustudiota Facebookin ja Instagramin kautta vuonna 2017-2018. Liikkuminen ja  terveys alkoivat kiinnostamaan itseäni enemmän, enkä ollut aikaisemmin harrastanut aktiivisesti mitään, niin ajattelin, että olisi hyvä aloittaa jostakin. Näin, kun Ulpustudio järjesti kilpailun, jossa palkintona oli personal trainer tunteja. Voitin kilpailun ja siitä lähti käyntiin parin vuoden yhteinen taival Ulpun kanssa, kunnes minulle ehdotettiin yhteistyötä Juhan kanssa vuoden 2020 alkupuolella. Vajaa vuosi on nyt tehty yhdessä töitä kunnon eteen tyytyväisesti Juhan kanssa.

 

Mikä motivoi sinua liikkumaan ja kuntoilemaan?

 Minua motivoi erityisesti...

Continue Reading...

Monimutkainen ei ole sama kuin parempi

Monilla tulee nopeasti kyllästyminen samoihin liikkeisiin ja samalla kaavalla tehtäviin treeneihin, koska me haluamme vaihtelua ja se on täysin luonnollista. Ne jotka treenaavat saadakseen vain hyvää fiilistä ja liikunnan iloa, voivat vaihdella treenejä vaikka joka päivä.

Jos se liikunnan ilo on sun ainoa tavoite, niin treenit voivat olla erilaisia vaikka joka kerta. Liikkuminen on jokatapauksessa kivaa ja kun treenit on erilaisia, ei tule tylsää.  Nyt tulee sitten se mutta. Jos asetat itsellesi jonkun selkeän tavoitteen - esim leuanvedon parantamisen, niin silloin treenin pitää olla sen verta suunnitelmallista ja määrätietoista, että kehitystä oikeasti tapahtuu. Kaikkea treenaamista ei voida koko ajan vaihdella siinä uskossa että kaikki vaan toimii kunhan tekee. Parempi leuanvetotaito ei tule tekemällä kyykkyjä, se tulee tekemällä niitä...

Continue Reading...
Close

50% Complete

Tilaa lahjakortti täyttämällä oheinen lomake

Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).

Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).

Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä

040 721 8478 ❤️