Hattaraa ja Unelmia

Monta vuotta meni niin että mä lakkasin unelmoimasta, koska mulla oli tosi paha olla ja mä olin varma ettei unelmat toteudu kuitenkaan.

"Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa"  on vanhentunut ohje, jonka pikkuhiljaa jokainen meistä vois unohtaa. . 

Mitä jos sen sijaan ryhdyttäis rallattelemaan Mikko Harjun tahdissa:

"Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa"

 

Pitkästä aikaa mulla on ollut varmaan yks elämäni parhaista vuosista, minkä sanominen ääneen pelottaa, koska korona ja kaikki mahdollinen ja tietenkin se että meille istutetaan pienestä pitäen ajatusmallia  "kel onni on se onnen kätkeköön" - mikä mun mielestä on myös hieman HEIKKO neuvo. Onni kasvaa jakamalla. Joten nyt mä kerron sen ääneen. Mulla on ollut hyvä vuosi. Mä oon tosi kiitollinen monista tapahtumista tänä vuona. Muakin on ahdistanut, pelottanut, hirvittänyt, oon murehtinu, märehtiny ja tuntenut tuskaa, mutta päällimmäisenä mulla on kuitenkin olo, että oon tehnyt paljon kaikenlaista, oon pysähtynyt nauttimaan erilaisista hetkistä, oon oppinut itsestäni lisää, oon kuunnellut inspiroivia tarinoita, laajentanut omaa käsitystäni asioista ja päässyt sekä henkisesti että fyysisesti elämässä eteenpäin. Nää asiat ei varmasti oo tapahtunut ihan itsestään, vaan oon tehnyt oikeesti asioita näiden eteen ja saanut apua ympäriltäni. Ja mä uskon että ainakin mun lähipiiri näkee kuinka tosissaan, mutta inostuneesti mä teen töitä niiden asioiden eteen, jotka mä koen tärkeiksi.

 

Vaikka mulla on ollut tosi hyvä vuosi, ei se tarkoita etteikö siihen olisi mahtunut myös erilaisia takaiskuja ja heikompia hetkiä. Toisinaan on tuntunut että se on ollut niitä täynnä. Mutta silti päällimmäisenä mielessä on ne onnistumiset mitä tää vuosi toi tullessaan. Ulpustudion uusi valmentaja Juha Hyyrynen, jonka kanssa jaetaan samoja ajatuksia treenaamisesta ja elämästä yleensä, ja joka lähtee mun kaikenlaisiin hullutuksiin mukaan ja jopa tanssahtelee julkisesti Ulpustudion pikkujouluissa (tää löytyy vielä muuten meidän Youtube kanavalta). Ronja Ryövärintytär musikaali, joka koronasta huolimatta saatiin toteutettua ja vieläpä niin yli odotusten, että musikaali saa jatkoa ensi kesänä Espoossa Teatteri Hyökyvuoressa! Parhaat asiakkaat, jotka tekee mun työstä päivästä toiseen mielenkiintoista ja palkitsevaa. Nuppu koira, joka ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta on niin suloinen ja kiltti ja haluaa aina olla menossa mukana. Ihminen, joka saa mut hymyilemään huonoimpanakin päivänä. Kampaaja, joka huoltaa mun hiuksia ja sielua. Äiti, joka ihastuu mun perheelle suunnattuun verkkovalmennukseen, vaikkei sitä moni osta. Isä, joka vie retkille. Koti, joka on stadin parhaalla paikalla. Studio, jossa on aina hyvä fiilis. Punttis, joka on suunnilleen oman kodin alakerrassa. Luonto, joka on aina auki - oli koronaa tai ei. 

Sen sijaan että moni haikailee mitä nyt ei voi tehdä, koska korona, vois mun mielestä siirtää mielenkiinnon mitä voi tehdä vaikka korona. Monet Ulpustudion asiakkaista on kokeneet, että on ollut hurjan palkitsevaa treenata ja tavoitella erilaisia asioita oman hyvinvoinnin, kunnon ja voiman saralla - ja yllätys yllätys SUURIN OSA studion asiakkaista on ollut tosi vähän tai ei ollenkaan kipeinä. Peruutettuja valmennustapaamisia on ollut vuoden 2020 aikana ennätyksellisen vähän. Siispä näillä ajatuksilla alkaakin Ulpustudiolla ihan pian

Tempausten tammikuu

 

Mikä toi iloa lapsena? Mistä nautin lapsuudessa? Mikä oli lempileikki? 

 

Tutkimusten mukaan leikkiin ryhtyminen voimistaa luovuutta. 

 

Voinko innostua asioista lapsenomaisesti? Saako aikuinen innostua? Mistä mä haluaisin innostua?

 

Innostuminen antaa energiaa ja itsevarmuutta! Innostus tarttuu helposti kaveriin. Innostuneena herää aamulla energisenä! 

 

Uskallanko unelmoida? Mikä mua estää? Voinko innostua unelmista uudelleen? 

 

Tartu tilaisuuteen, älä lopeta unelmointia. Unelmat voi pelottaa, mutta niistä saa paljon voimaa! Sinä olet tärkeä, sun unelmat on tärkeitä!

 

Mitä teen huvin vuoksi? Mitä teen mielelläni? Voinko tehdä näitä asioita lisää?

 

Mielekkäiden asioiden tekeminen rentouttaa ja niissä usein kokee positiivisia onnistumisia.

 

Mitä jos mulla olisi miljoona euroa rahaa, mitä mä tekisin? Mitä jos mulla on enää vuosi elinaikaa, mihin mä sen ajan käyttäisin? Mitä jos kaikki mun läheiset ihmiset on sitä mieltä että mun ideat ja unelmat on parhaita ja kaikki se onnistuu mihin mä ryhdyn - mitä mä sit tekisin? 

 

Mikä on pienin asia minkä voit tehdä ja jättää jossittelut sikseen? Ryhdy toimeen. Pienin askelin eteenpäin. Tai vaikka sipsuttaen.

Eteenpäin on aina eteenpäin, vaikka ryömien.

 

 #tempaustentammikuu

 

Toki tammikuussa harjoitellaan myös sitä painonnostoliikettä eli tempausta! Mutta ei hätää, aloitetaan iisisti. Pikkuhiljaa eteenpäin. 

 

 

Ja hei, me järjestetään tietenkin tempauksia, joten laita kalenteriin Ulpustudion kaikille avoimet ulkotapahtumapäivät ja tuu mukaan jos siltä tuntuu, sinutkin on kutsuttu:

 

Su 17.1.2021 kuntoilua Malmin kuntoradalla 

 

La 30.1.202 Cooperin testi Eläintarhan kentällä

 

 

Haluatko aloittaa uuden vuoden lataamalla hyvää oloa kehoon ja mieleen - tuu pilateksen alkeiskurssille lauantaina 2.1.2021 klo:11.00-12.30!

 Kurssille voit osallistua studiollamme (max 5 hlöä + ohjaaja), halutessaan osallistumaan pääsee myös etänä kotoa käsin! 

 

Silloin kun mä kasvoin valtavasti pituutta, mun keskivartalon hallinta ei pysynyt rytmissä ollenkaan mukana ja mä kuvittelin olevani lihava, koska en osannut kannattaa omaa vatsaani lankkuasennossa. Jälkikäteen pilates harjoittelu opetti mulle, että kannatus ei ole kiinni vatsan koosta - vaan niistä lihaksista

 

Pilates antaa kehotietoisuutta, sulavuutta liikkeeseen, konkreettista hallintaa omaan kehoon ja oivan tavan pitää itsestään huolta myös loukkaantuneena!

 

Pilates edistää koko kehon terveyttä ja se sopii kaikille ikään, sukupuoleen, kokoon tai kuntoon katsomatta. Laji, jota voi harrastaa, vaikka kehossa olisi erilaisia liikuntaa estäviä rajoitteita. 

 

Pilates tuo tietoisuutta kehon liikkeisiin myös arkielämässä. Kenellä on olo kuin norsulla posliinikaupassa? Kun omaa kehoa pääsee harjoittamaan tarkasti, kömpelyys häviää. 

 

Tutustu pilates harjoitteluun lisää täällä:

 

https://studio.mykajabi.com/pilates

 

 

 

Seuraa Somessa 

#tempaustentammikuu ja vinkkaa myös kaverille ❤ Tehdään tästä yhdessä Upea Uusi Vuosi 2021! 

 

 

Treeniterkuin,

 

Ulpu 

 

Close

50% Complete

Tilaa lahjakortti täyttämällä oheinen lomake

Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).

Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).

Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä

040 721 8478 ❤️